Keiju- ja minipuutarhoihin soveltuvia viherkasveja

Kevään koittaessa pitkän talviajan jälkeen on aika huoltaa viherkasvit ja ehkäpä hankkia jotain uutta, vihreää kevätkotiin. Monet viherkasvit sopivat keijupuutarhojen vihreiksi, eläviksi kasvielementeiksi. Minipuutarhojen skaalaan sopivat parhaiten sirot pienilehtiset kasvilajit. Monista kukkakaupoista ja puutarhamyymälöistä on saatavilla myös minikokoisia viherkasveja. Mikäli yhdistää yhteen ruukkuun useampia kasvilajeja, kannattaa valita kasvualustan ja kasvuolojen vaatimusten suhteen samankaltaisia lajeja.

Tässä muutama esimerkki keijupuutarhoihin soveltuvista suhteellisen helppohoitoisista viherkasveista:

Matalat kasvit:

Piileat (Pilea) etenkin pienilehtiset lajikkeet kuten harmahtavalehtinen Pilea glaucophylla ja Pilea depressa (kiiltopiilea). Piileat viihtyvät valoisalla paikalla, mutta eivät suorassa auringon valossa. Mullan on pysyttävä tasaisen kosteana.

Pitsilehti (Fittonia) on pienikokoinen, matalana pysyvä huonekasvi. Sen väritys vaihtelee lajikkeittain valkovihreästä punaisen kirjavaan. Pitsilehti viihtyy hajavalossa ja sitä on kasteltava kohtuudella. Kasvualusta ei saisi päästä kuitenkaan rutikuivaksi. Pitsilehti pitää kohtuullisesta ilmankosteudesta, joten sitä on hyvä sumutella silloin tällöin.

Muorinkukka (Peperomia) on myös kaunislehtinen, melko matalakasvuinen laji, josta löytyy monenlaisia lajikkeita. Muorinkukkia tulee kastella säännöllisesti, mutta multa saa kuivahtaa pinnasta kasteluiden välillä. Kasvi viihtyy parhaiten hajavalossa, ei suorassa auringonpaisteessa. Muorinkukkia tulee sumuttaa säännöllisesti, eivät kestä vetoa.

Kodinonni (Soleirolia) kasvaa sirosti ja mattomaisesti. Kasvi viihtyy puolivarjossa. Tarvitsee tasaisen kosteuden, mutta multa ei saa koskaan olla liian märkää. Kodinonni pitää kosteasta ilmasta, joten sitä on hyvä sumutella usein. Talvella viihtyy viileässä.

Lankaköynnöksellä (Muehlenbeckia) on sirot, pitkät, pienilehtiset versot. Se viihtyy puolivarjossa ja sitä tulee kastella säännöllisesti. Mikäli pääsee kuivamaan, pudottaa lehtensä. Talvella viihtyy viileässä.

Puumaiset ja korkeammat kasvit keijupuutarhaan:

Pullojukka (Beaucarnea) käy nuorena (=pienikokoisena) keijupuutarhan puuksi, tosin pullojukka saattaa kasvaa jopa 2 metriseksi. Pallomaiseksi paksuuntuneen varren tyvelle voi asettaa vaikka pienen keijuoven. Pullojukka viihtyy aurinkoisella paikalla ja se sietää kuivaa ilmaa. Kastellaan, kun multa on kuivunut. Talvella viihtyy viileässä.

Varjoviikuna (Ficus microcarpa) bonsaimaisesti kasvatettuna sopii muhkuraisine juurineen sisäkeijupuutarhan puuksi. Viihtyy valoisassa, mutta tulee suojata suoralta auringonvalolta. Pitää kosteahkosta ilmasta. Kastellaan runsaasti, mutta multa saa kuivahtaa kasteluiden välillä. Ei pidä vedosta eikä siirtelystä.

Unelma (Asparagus setaceus) käy nuorena pensasmaisesti kasvavana keijupuutarhoihin. Vanhana se kasvattaa pitkät köynnösmäiset versot. Menestyy parhaiten valoisalla paikalla ei kuitenkaan suorassa auringon valossa. Kesällä kastellaan runsaasti, talviaikaan niukemmin. Pitää kosteasta ilmasta ja sumutuksesta.

Ylhäällä vasemmalla pupun takana pitsilehti. Ylhäällä oikealla varjoviikunan runkoa ja kaivon takana kiiltopiilea. Alhaalla vasemmalla keijuovi pullojukan tyvellä. Alhaalla oikealla keijuvauva nukkuu lankaköynnöspedillä.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 5.4.2018 alkaen.

Verkkokauppa

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat verkkopankkimaksut, luottokortit sekä mobiilimaksaminen.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Checkout Finland Oy:n (Checkout Finland Oy, Pyhäjärvenkatu 5 C, 33200 Tampere) ehdot (https://checkout.fi/materiaali...). 

Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Keijupuutarhapuoti yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Parhaiten tavoitat meidät sähköpostitse info@keijupuutarhapuoti.fi. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Toimitustavat ja -kulut

Tuotteet toimitetaan postitse. Yrityksellä ei ole noutovarastoa tai asiakaspalvelupistettä. 

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan pakettikoon mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon, jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Lähetämme tilaamasi tuotteet postitse mahdollisimman pian tilauksen saapumisesta, kuitenkin viimeistään 3 arkipäivän kuluessa.Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Jos tuote on tilapäisesti loppunut varastosta, ilmoitamme sinulle toimitusajan. Mikäli toimitusaika on pidempi jostakin muusta syystä, ilmoitamme asiasta viipymättä.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Peruuttamis- ja palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus sähköpostitse asiakaspalveluumme info@keijupuutarhapuoti.fi.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset viivytyksettä, kun olemme todenneet, että palautetut tuotteet ovat alkuperäisessä kunnossa. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on vastattava tavaroiden palauttamisesta johtuvista välittömistä kustannuksista.

Pääsääntöisesti asiakas vastaa palauttamisesta aiheutuvista kustannuksista. Keijupuutarhapuoti vastaa palauttamisen kustannuksista vain, jos toimitus on ollut virheellinen, tuote viallinen tai vaurioitunut kuljetuksen aikana. Keijupuutarhapuoti ei lunasta postiennakolla lähetettyjä palautuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme 10 € käsittelymaksun.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 7 päivän kuluessa sähköpostilla Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, sinun täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit